Vuosi vaihtui ja luvatut asiat alkavat jo pikkuhiljaa vaipua arkistojen uumeniin odottamaan seuraavaa vuodenvaihdetta. Hyvä kuitenkin edes joku lupaus yrittää pitää joten tässä kymmenen elokuvaa joihin lupaan tutustua kuluvana vuonna.
LEGION
Scott Stewartin ohjaama Legion liihottelee enkelinsiivin valkokankaalle toukokuussa tuomaan omanlaisensa maailmanlopun ihmispoloisille. Raamatulliset mittasuhteet saavassa leffassa joukko kahvilan asiakkaita ja työläisiä puolustautuu enkeliarmeijaa vastaan joka on lähetetty laittamaan homma niinsanotusti "lopullisesti pakettiin" yläkerran isännän toimesta.
Avukseen joukkio saa Paul Bettanyn esittämän Arkkienkeli Mikaelin joka on vapaaehtoisesti lupautunut puolustamaan ihmiskuntaa.
Menossa mukana on myös Dennis Quaid, Tyrese Gibson ja Lucas Black.
Jos jollakin pokka riittää tällaisen idean tuottamiseen, niin Leffasetä tukee asiaa ja menee pätkän katsomaan.
THE BOOK OF ELI
Helmikuussa selviää, että jonkinlainen boottaaminen lienee sittenkin tapahtunut tällä kertaa sodan muodossa. Eli (Denzel Washington) vaeltelee pitkin jättömaata suojellen kirjaa joka pitää sisällään keinot ihmiskunnan pelastamiseksi. Korkeamman voiman johdattamana Eli suuntaa kohti länttä viedäkseen kirjan perille. Leffa ei tietenkään ole pelkkä luontokuvaus vaan kirjan perässä on tottakai joku muukin. Gary Oldmanin esittämä Carnegie lienee jo kirjaston puhki lukenut, koska haluaa keinolla millä hyvänsä päästä Elin kuskaaman opuksen sivuja vilkaisemaan.
Leffan ohjauksesta vastaavat Hughesin veljekset joiden edellisestä From Hell(2001) on jo aikaa vierähtänyt. Miehet ovat aikaa tappaakseen ohjanneet lähinnä mainoksia ja lyhytfilmejä odotellessaan sopivaa projektia.
Päätähti Washington on myös yksi leffan tuottajista joten tuskin homma ainakaan työryhmän panokseen katuu jos nyt ei Oldman sitten innostu vetämään hommaa ihan läskiksi.
Leffasetä ottaa vesipullon mukaan autiomaahan ja menee katsomaan pääseekö Eli perille.
SHUTTER ISLAND
Martti ja Leo ovat lyöneet jälleen hynttyyt yhteen The Departed(2006)- leffasta ja Nicholsonista toivuttuaan.
Martin Scorsese tekee yleensä laadukkaita leffoja joten uskoisin, että Shutter Island tulee olemaan miellyttävä katselukokemus. Leffa kertoo etsivästä, joka osittain omista syistään menee tutkimaan kadonneen murhaajan tapausta paikalliseen niuvanniemeen Bostonissa. Sairaala tietenkin sijaitsee saarella joten on helppo arvata miten juoni kääntyy tummien pilvien ilmestyessä taivaalle. Tutkimuksen edetessä etsivä alkaa epäillä ettei kaikki ole aivan kohdallaan ja loppua kohden mies ei ole enää varma mistään saati itsestään.
Leo DiCaprio on onnistunut kohtuu hyvin rooleissaan sen jälkeen kun jäätyi hengiltä Kate Winsletin katsoessa vierestä ja uskoisin, että Leksa tuijottaa tälläkin kertaa katsojat kumoon. Scorsesen ei ole tälläkään kertaa tarvinnut lähteä mopolla moottoritielle. Siitä pitävät huolen mm. Max von Sydow, Gandhi..eiku Sir Ben Kingsley, Mark Ruffalo ja joka äidin psykopaattitoivevävyjä usein esittävä Jackie Earle Haley. Pieni huoli tosin on siinä onko mukana "näyttelijä" Ben vaiko "rahat tänne" Ben?
Leffasetä kaivaa Helmikuussa nutun kaapista ja lähtee huilaamaan Shutter Islandille.
ALICE IN WONDERLAND
Tim Burton tuo leffascenen vinksahtanut markus-setä on tarttunut varmasti kaikille tuttuun aiheeseen: Liisa ihmemaassa.
Mukaansa mies on houkutellut(lie tarvinnu houkutella??) Kapteeni Sparrowin, Draculan, Vaimonsa, Hovimestari Jeevesin ja sen Nixonia haastatelleen ylimielisen toimittajan. Leffa on varmasti taattua Burton - laatua joten puolesta ja vastaan varmasti mielipiteitä löytyy. Maaliskuussa asian voi tarkastaa itse.
"Minkähänlaisia iltasatuja Timppa lapsilleen kertoo?" - miettii Leffasetä kaninkoloon hypätessään.
CLASH OF THE TITANS
Ensin mies oli Macbeth, sitten Terminaattori, kolmimetrinen smurffisoturi ja nyt hän on jumalan poika. Sam Worthington viihtyy isoissa raameissa ja maaliskuussa teattereihin tuleva leffa ei tee asiaan poikkeusta. Louis Leterrier(Transporter 2, The Incredible Hulk) on ohjannut kreikkalaiseen mytologiaan tukeutuvan toogajuhlan jossa Perseus(No tietysti Sam!!) laittaa nokkiin Haadekselle(Ralph Fiennes). Luvassa varmastikin komeannäköistä toimintaan ja joidenkin huhujen mukaan Worthington on luvannut opetella elokuvaa varten kolmannen ilmeen itselleen. Nähtäväksi jää. Fienneksen lisäksi lakanan päällensä on vetänyt myös Liam Neeson.
Leffasetä kaivaa 300 - propsit kaapista ja menee illalliselle helvettiin jos se vielä Samin jäljiltä on enää pystyssä.
HOT TUB TIME MACHINE
John Cusack on onnistuessaan helvetin hauska jätkä! Mies on ollut mukana monessa, tehnyt kiitettävän erilaisia rooleja ja tällä kertaa mies palaa komedian pariin Steve Pinkin ohjaamassa aikakone - leffassa. Leffa kertoo kaveruksista jotka ryyppyillan jatkoksi matkustavat poreammeella(!!!???) ajassa takaisin kultaiselle 80 - luvulle. Leffassa revitään huumoria ajankuvasta ja siitä kuinka miehet nykyisillä tiedoillaan 80 - luvulla tolskaavat. Tarvitseeko ihminen muuta viettääkseen mukavasti puolitoistatuntisen??
Leffasetä hakee omppuviinipullon ja ryhtyy fiilistelemään.
A NIGHTMARE ON ELM STREET
Jackie Earle Haley on löytänyt Robert Englundin villapaidan ja suunnistaa Elm streetille. 80 - luvun kauhuklasikko on saanut saman kohtalon kuin Halloween, Friday the 13th ja monet muutkin suttuiselta videonauhalta lapsena katsotut rainat. Remake tuntuu olevan päivän sana Hollywoodissa ja rahat otetaan pois vaikka väkisin. Freddy-setä seikkailee Elm streetin nuorten painajaisissa rapsutellen metalliputkia Wolverine - kynsillään ja siinä sivussa muistaa vähän rapsutella nuorta ihoakin auki ettei totuus pääse unohtumaan. J.E.H. soveltuu varmastikin rooliin hyvin, koska mies on pelottavamman näköinen ilmestys pimeällä kujalla ilman Freddy maskeeraustaan. Projektin tunnetuin osanen lienee tuottajan pallille hypännyt Michael Bay(Armageddon, Transformers) näinollen ainakin pintapuolisesti varmaan katsottavaa riittää. Ohjaaja Samuel Bayer on lähinnä tehnyt aiemmin musiikkivideoita.
Leffasedän painajaisissa John Travolta suunnittelee Battlefield Earth - elokuvan uudelleentekemistä.
IRON MAN 2
Rautamies oli onnistuneimpia supersankari - pläjäyksiä aikoihin. Eikä vähiten päätähtensä Robert Downey Jr:n ansiosta.
Luvassa oletettavasti kaikkea samaa, mutta enemmän ja komeammin tehtynä. Ohjaajan pallilla häärii Jon Favreau joka vastasi myös ykkösen ohjaustyöstä. Kastiinsa mies on hommannut laatuporukkaa tarinankannattelua varten. Samuel L. Jackson, Don Cheadle ja Sam Rockwell(pienoinen yllätys tällaisessa leffassa) antavat taustatukea. Scarlett Johansson ja Gwyneth Paltrow ovat tarinan naiset. Mickey Rourke tasapainottaa talouttaan pahiksen roolissa.
Sydänvaivaisen multimiljonäärin arkea pääsee seuraamaan toukokuussa.
Leffasetä lyö Iron Manin lautaselle soimaan odotellessaan kevättä.
ROBIN HOOD
Ridley Scott on jo vanha mies mutta pää pelaa skarpisti edelleen. Visuaalisesti erinomaisia leffoja tekevä mies on aseenkantajansa Russell Crowen kanssa tarttunut jo monesti filmattuun ja sovitettuun tarinaan. Metsän iloisista veikoista kertova leffa porskuttaa valkokankaalle toukokuussa. Russelin lisäksi metsissä kirmaavat Mark Strong(loistava sivuroolien esittäjä muuten!!), Cate Blanchett, Danny Huston(30 days of night pääpahis), ja toistasataa vuotta elokuvia tehnyt ruotsalaislegenda Max von Sydow. Tarinaa on ilmeisesti hinkattu enemmän todellisuuden kuin legendan suuntaan ja kaikki voivat arvioida itse toimiiko homma.
Leffasetä ei meinaa katsoa elokuvaa sukkahousut jalassa.
THE EXPENDABLES
Jos leffassa on suurin osa teiniaikojen action - tähdistä on se pakko katsoa vaikka ei uskalla kovin hirveitä toivoa.
Sylvester Stallone marssittaa itsensä lisäksi Dolph Lundgrenin, Jason Stathamin, Eric Robertsin, Mickey Rourken, Jet Liin, Bruce Willisin, Arnoldin (en edes yritä kirjoittaa herran sukunimeä), Danny Trejon ja muutaman painijätkän valkokankaalle. Jossain välissä kai joku nainenkin nähdään. Tarina kertoo palkkasotureista, jotka lähtevät keikuttamaan venettä jonnekin latinalaiseen amerikkaan. Enempää ei tarvitse tietää.
Syltty itse istuu kameran takana, niinkuin edellisissäkin elokuvissaan. Oscar juhlissa tuskin tällä leffalla henkseleitä paukutellaan, mutta rahaa tulee varmasti tekemään. Jos ei muuten niin leffan voi katsoa seuraamalla kenellä herroista posket roikkuvat pahimmin. Valkokaalle leffa saapuu syksyllä jos ei kukaan herroista satu kuolemaan vanhuuteen ennen kuvausten loppumista.
Leffasetä ottaa mukaan laatikon johon saa hylsyt kerättyä.
Lopuksi vielä pätkä siitä miten Stallone suoritti elokuvan castingin:
Hyvää elokuvavuotta kaikille!!!
Leffasetä
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti